Olet mitä juot

"Olet mitä syöt".
Pitää paikkansa.
Jossain vaiheessa kun alkoholinkäyttö on runsasta, sanonnan voi muuttaa muotoon:
"Näytät siltä mitä juot".
On tavallaan surullista - suorastaan säälittävää, että 43-vuotiaan miehen ruumis muuttaa muotoaan lempiharrastuksen takia.
Katselin itseäni tänään kokovartalopeilistä ja en voinut olla huomaamatta sitä tosiasiaa, että viinanjuonti ja kaljankiskonta on muokannut kehostani hyvin omituisen. Olenko ihmisevoluution huippu, vai kemikaalin raiskaama organismi?

Minulla on klassinen saunaseuralaisen ruumiinrakenne:
Tikkujalat, joissa pari suonikohjua
ja turvonnut kaljalla hankittu vatsa, jonka rasvakerros kuristaa lääkärin mukaan sisäelimiäni, aiheuttaen tulehdustilan ja terveysvaivoja yhdessä suuresti nautitun ohrapirtelön kanssa.

Naamastani näkee että tiukka viina maistuu.
Poskissani on turvotusta ja verisuonet ovat pinnassa vuosikymmenten jallukarkeloiden nostamina.

En pidä itseäni kovin viehättävänä, ja eräs exäni patistikin minua salille ja alkoholittomaan elämään.
Ei onnistunut.
Kävin kerran salilla. Se oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen kerta!
Astuin täysin vieraaseen maailmaan, jossa suvereenisti laitteesta toiseen hypähtelevät jäntevät hahmot hikoilivat päivän ylimääräisiä hiilareita pois, ja proteiinijuomia kiskoen nostivat puntteja.
Mä nostelen koko päivän valoja, laatikoita, kaapeleita ym.
En todellakaan ala kiskomaan jotain punttia sen jälkeen kun on koko päivän festarilla kiskonut 125A kaapelia käsin mutaisella kentällä!

Tajusin että ei musta ole siihen. Siis treenaamaan ja näyttämään "hyvältä".
Mä rakastan itseäni ja kaljankittausta niin paljon että ei mun tarvitse muuttaa olemustani sillä kustannuksella että olisin onneton raitis hermoraunio.
Kuolen varmasti tähän harrastukseeni, mutta monta kokemusta rikkaana, hauskaapitävänä tuurijuoppona roudarina.
Haluan että hautakivessäni lukee:

Tässä lepää ___ _____, rauha hänen viinanhajuiselle muistolleen.
Kuolo miehen sammuttaa, vaan janoansa ei milloinkaan!
Tai jotain muuta skeidaa.

Kukkia ei tarvitse tuoda, mutta haudalleni saa tulla sammumaan ja pitämään hauskaa.

Roudari tulee lankoja pitkin huonona hetkenä

Imatra.
Ensimmäinen ihminen jonka kaupungissa näin oli känninen skini, jonka roikkuvien urban camo -housujen molemmista takataskuista sojotti rullakebab! Kuin kaksi paksua antennia. Monikulttuurisuus voi siis hyvin Imatralla.

Ryypättiin basistin kanssa yötä myöten valkovenäläisiä hotellihuoneessa.
Samassa hotellissa oltiin muutamia vuosia sitten. Oli vähän tylsää ja ajateltiin viihdyttää itseämme.
Koska huoneen varusteluun kuului puhelinluettelot, otin yhteyttä sattumanvaraisesti valittuun numeroon.
Kello oli siis kolme yöllä.
Puhelimeen vastasi vanhahko miesääni.
Mies: Haloo?
Minä: Terve! Nyt on kuulkaas sellainen jymyjuttu että saisinko vaimonne puhelimeen? Meillä olisi aivan mahtavia värkkejä hänelle petihuoneen puolelle!
Mies: Vaimoni kuoli viikko sitten.
Minä: ööh, tämä tuli siis vähän pahaan aikaan... öö.. pahoittelen.

Voi paska.

Ei voinut kuin jatkaa ryyppäämistä.
No nyt ei ole puhelinluetteloitakaan enää, joten ei voi todellakaan muuta kuin ryypätä.
Alkaa se vitutuskin jota podin edellisessä tekstissä vihdoin laimeta.
Hiphei

Alkoholisti palaa ryyppäämästä ja löytää ikävän yllätyksen työpisteeltään

Olen 43-vuotias ääni- ja valotekniikan ammattilainen. Siis roudari. Oikea vanhanliiton mies.

Minä rakastan viinaa. Viina rakastaa minua. Ainoastaan terveyteni ja naissuhteeni (Äiti ja pari exää) eivät rakasta suhdettani alkoholiin.

Olen onnellinen kännissä. Hauska. En tappele paljon ja viinanjuonti on aivan saatanan mukavaa vielä näin 30 vuotta täysillä ryypättyäni.

Tämä blogi kertoo tapahtumista joita vain ryyppäävä roudari voi kokea (jätän artistit nimeltä mainitsematta, sori). 

Viinan iloista ja kiroista.

7 päivän ryyppyputki takana. Oli ensin pari keikkaa jonka jälkeen firman virkistysmatka Tallinnaan jatkui spontaanisti ylimääräisillä neljällä päivällä koska kalenterissa oli tyhjää. 

Viinamäki vanhassakaupungissa oli jyrkkä kuten aina, ja Superalkon tuliaiset juotiin jo maissa.

Palasin viimeisellä lautalla Stadiin. 

Kello oli kuitenkin jo yksi yöllä, joten otin taksin varmuuden vuoksi suoraan duuniin, varaston taukohuoneeseen. Siellä sohvalla retkotin kahdeksaan asti jolloin piti alkaa huoltaa äänipöytää studion puolella. 

WC:n peilissä katsoi tutiseva, violetti naama. Sillä oli keltaista kuolaa parrassa, harottava punainen katse ja Hendricks Ginillä raikastettu hengitys. Kaljussa oli verinen naarmu luultavasti humalaisesta break dance -kokeilusta johtuen. Ei siis mitään normista poikkeavaa. TÖIHIN!

Vittu saatana. Testihuoneeseen pöydän kärrättyäni muistin että mulla on työharjoittelija tänään.

Tuo saatanan nörtin näköinen nelikymppinen, joka istua jäpöttää jakkaralla eikä edes tervehdi.

Heti kun alan ruuvata pöydän fadereiden paneeleita irti, tää jätkä, josta näkee että se on ikuinen harjoittelija koska on niin ärsyttävä että kukaan ei palkkaa sitä, alkaa näsäviisastelemaan ja selittämään miten sillä on API:n Lunch Boxit himassa ja tää testihuone ei ole läheskään sen hyväksymien parametrien mukainen mitä tulee kotistudion vaatimuksiin. 

Mä katsoin sitä kolme sekuntia, ajatellen miten väännän ja rusennan siltä noi ylikokoiset Roy Orbison-lasit mutkalle, tungen sormet sen sieraimiin, ja raahaan sen perässäni valokalustopuolelle ja ripustan pistenosturista kattoon loppupäiväksi miettimään akustiikkaansa. Saatana.

"OK" -sanoin.

Aloin ruuvata seuraavaa lonkeron liimaamaa paneelia irti.

"Mun omat lähtökohdat mitä tulee pöytiin on että Neve tai ei mitään. Tai no, SSL on ihan jees, mutta liian kuolleet etuasteet"

Nyt. Palaa. Käämi.

"Ja mä haen aina analogista lämpöä etuasteista"

Sitten mä aloin täristä. En darrasta vaan vihasta.

Mä VIHAAN työharjoittelijoita!!!!!

Eikö niitä voi seuloa jotenkin niin, että tollaset ikuiset näsäviisaat nippelipellet joista ei ole edes siivoamaan, voisi jäädä pätemään vaikka Suomi24-palstalle? 

Sanoin sille: "On pari juttua mitä mä en siedä työharjoittelijoissa. Mä en jaksa teknistä päsmäröintiä, koska se on epäoleellista, äläkä ainakaan ala kertomaan mulle sun nettideiteistä. Viimeinen asia mitä mä haluan aamulla kuunnella on ihmisten nettideittijutut."

Se luuli että mä vitsailen.

Meillä oli kerran joku työllistämisprojektin asiakas hommissa pari kuukautta.

40v. pöhelö jolle piti kädestä pitäen näyttää miten laatikko suljetaan. Ja avataan. Ja kuinka clampit kiristetään ja joka ikinen muukin asia piti opettaa kuin vammai... Ei, jokainen vaikeastikin kehitysvammainen olisi oppinut paremmin duunin kuin tää jätkä. Se vouhotti menemään yli-isoissa purjehduskengissä ja 80-luvun porkkanafarkuissa kuin Matti Nykäsen veli ja rikkoi kaiken. Sen lisäksi se joka vitun viikko aloitti maanantain kertomalla viikonlopun nettitreffeistään todella innoissaan!

No niin mutta nyt tämä uusi harjoittelija luuli että pilailen ja alkoi heti pälättämään kuinka se olikin itse asiassa just perjantaina nettitreffeillä ja että "se on nykyään ihan jees, ja se on löytänyt tällaisen Tinder-appsin"

AAAAAAAAARGH!!!!

  

Käskin sen kahville välittömästi.

Ihan kauhea päivä.

Sen lisäksi kello 2 lähtee keikkabussi Imatralle. Ja seuraavana päivänä Nokialle.

Pakko. Vetää. Kännit.