Minä rakastan viinaa. Viina rakastaa minua. Ainoastaan terveyteni ja naissuhteeni (Äiti ja pari exää) eivät rakasta suhdettani alkoholiin.
Olen onnellinen kännissä. Hauska. En tappele paljon ja viinanjuonti on aivan saatanan mukavaa vielä näin 30 vuotta täysillä ryypättyäni.
Tämä blogi kertoo tapahtumista joita vain ryyppäävä roudari voi kokea (jätän artistit nimeltä mainitsematta, sori).
Viinan iloista ja kiroista.
7 päivän ryyppyputki takana. Oli ensin pari keikkaa jonka jälkeen firman virkistysmatka Tallinnaan jatkui spontaanisti ylimääräisillä neljällä päivällä koska kalenterissa oli tyhjää.
Viinamäki vanhassakaupungissa oli jyrkkä kuten aina, ja Superalkon tuliaiset juotiin jo maissa.
Palasin viimeisellä lautalla Stadiin.
Kello oli kuitenkin jo yksi yöllä, joten otin taksin varmuuden vuoksi suoraan duuniin, varaston taukohuoneeseen. Siellä sohvalla retkotin kahdeksaan asti jolloin piti alkaa huoltaa äänipöytää studion puolella.
WC:n peilissä katsoi tutiseva, violetti naama. Sillä oli keltaista kuolaa parrassa, harottava punainen katse ja Hendricks Ginillä raikastettu hengitys. Kaljussa oli verinen naarmu luultavasti humalaisesta break dance -kokeilusta johtuen. Ei siis mitään normista poikkeavaa. TÖIHIN!
Vittu saatana. Testihuoneeseen pöydän kärrättyäni muistin että mulla on työharjoittelija tänään.
Tuo saatanan nörtin näköinen nelikymppinen, joka istua jäpöttää jakkaralla eikä edes tervehdi.
Heti kun alan ruuvata pöydän fadereiden paneeleita irti, tää jätkä, josta näkee että se on ikuinen harjoittelija koska on niin ärsyttävä että kukaan ei palkkaa sitä, alkaa näsäviisastelemaan ja selittämään miten sillä on API:n Lunch Boxit himassa ja tää testihuone ei ole läheskään sen hyväksymien parametrien mukainen mitä tulee kotistudion vaatimuksiin.
Mä katsoin sitä kolme sekuntia, ajatellen miten väännän ja rusennan siltä noi ylikokoiset Roy Orbison-lasit mutkalle, tungen sormet sen sieraimiin, ja raahaan sen perässäni valokalustopuolelle ja ripustan pistenosturista kattoon loppupäiväksi miettimään akustiikkaansa. Saatana.
"OK" -sanoin.
Aloin ruuvata seuraavaa lonkeron liimaamaa paneelia irti.
"Mun omat lähtökohdat mitä tulee pöytiin on että Neve tai ei mitään. Tai no, SSL on ihan jees, mutta liian kuolleet etuasteet"
Nyt. Palaa. Käämi.
"Ja mä haen aina analogista lämpöä etuasteista"
Sitten mä aloin täristä. En darrasta vaan vihasta.
Mä VIHAAN työharjoittelijoita!!!!!
Eikö niitä voi seuloa jotenkin niin, että tollaset ikuiset näsäviisaat nippelipellet joista ei ole edes siivoamaan, voisi jäädä pätemään vaikka Suomi24-palstalle?
Sanoin sille: "On pari juttua mitä mä en siedä työharjoittelijoissa. Mä en jaksa teknistä päsmäröintiä, koska se on epäoleellista, äläkä ainakaan ala kertomaan mulle sun nettideiteistä. Viimeinen asia mitä mä haluan aamulla kuunnella on ihmisten nettideittijutut."
Se luuli että mä vitsailen.
Meillä oli kerran joku työllistämisprojektin asiakas hommissa pari kuukautta.
40v. pöhelö jolle piti kädestä pitäen näyttää miten laatikko suljetaan. Ja avataan. Ja kuinka clampit kiristetään ja joka ikinen muukin asia piti opettaa kuin vammai... Ei, jokainen vaikeastikin kehitysvammainen olisi oppinut paremmin duunin kuin tää jätkä. Se vouhotti menemään yli-isoissa purjehduskengissä ja 80-luvun porkkanafarkuissa kuin Matti Nykäsen veli ja rikkoi kaiken. Sen lisäksi se joka vitun viikko aloitti maanantain kertomalla viikonlopun nettitreffeistään todella innoissaan!
No niin mutta nyt tämä uusi harjoittelija luuli että pilailen ja alkoi heti pälättämään kuinka se olikin itse asiassa just perjantaina nettitreffeillä ja että "se on nykyään ihan jees, ja se on löytänyt tällaisen Tinder-appsin"
AAAAAAAAARGH!!!!
Käskin sen kahville välittömästi.
Ihan kauhea päivä.
Sen lisäksi kello 2 lähtee keikkabussi Imatralle. Ja seuraavana päivänä Nokialle.
Pakko. Vetää. Kännit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti