Imatra.
Ensimmäinen ihminen jonka kaupungissa näin oli känninen skini, jonka roikkuvien urban camo -housujen molemmista takataskuista sojotti rullakebab! Kuin kaksi paksua antennia. Monikulttuurisuus voi siis hyvin Imatralla.
Ryypättiin basistin kanssa yötä myöten valkovenäläisiä hotellihuoneessa.
Samassa hotellissa oltiin muutamia vuosia sitten. Oli vähän tylsää ja ajateltiin viihdyttää itseämme.
Koska huoneen varusteluun kuului puhelinluettelot, otin yhteyttä sattumanvaraisesti valittuun numeroon.
Kello oli siis kolme yöllä.
Puhelimeen vastasi vanhahko miesääni.
Mies: Haloo?
Minä: Terve! Nyt on kuulkaas sellainen jymyjuttu että saisinko vaimonne puhelimeen? Meillä olisi aivan mahtavia värkkejä hänelle petihuoneen puolelle!
Mies: Vaimoni kuoli viikko sitten.
Minä: ööh, tämä tuli siis vähän pahaan aikaan... öö.. pahoittelen.
Voi paska.
Ei voinut kuin jatkaa ryyppäämistä.
No nyt ei ole puhelinluetteloitakaan enää, joten ei voi todellakaan muuta kuin ryypätä.
Alkaa se vitutuskin jota podin edellisessä tekstissä vihdoin laimeta.
Hiphei
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti